7. huhtikuuta 2020

Rauhoittavaa tunnelmaa muuttuneessa maailmassa



Ei arvattu remontoidessa alkuvuodesta unelmiemme liiketilaa Vanhassa Porvoossa, että kuinka maailma muuttui tässä keväällä. On onni näinä aikoina saada toimia yhä yrittäjänä. Ajat on monille pienyrittäjille kovat. Kannustankin kaikkia suosimaan nyt pieniä lähialueen yrityksiä, jotta ne säilyvät vielä tulevaisuuteen. Täällä Vanhassa Porvoossa on ihana yhteisöllisyys yrittäjien kesken ja koitan itsekin suosia naapurien tuotteita. Aukioloajat on toki supistetummat eri myymälöissä meidän jokaisen turvaksi tai sitten on siirrytty kokonaan verkkokauppaan.

Porvoon myymälästä pyrin tekemään rauhaisan tunnelmaltaan. Neutraali sävymaailma ja tarkkaan harkitut tuotteet, josta löytyy jokaiselle jotakin. Allekirjoittaneen yhdestä lempielokuvasta ideansa saaneilla tuoteryhmillä Eat, Sleep, Feel & Play leikittely muodostuikin liikkeen tuotteiden valinnassa tärkeäksi ja ryhmittivät niiden sijoittelua. Tikkurilan Mulperi sävy, utuisat vanhan talon henkeen sopivat raitatapetit, valkoiset ja oliivin sävyiset vanhat kakluunit, sekä ihanan rennot Kuusilinnan sohvat tekivät tästä paikan, jossa itse viihdyn.

Näinä aikoina käyn Porvoon myymälässä lähettelemässä kaikki verkkokaupan paketit, kiitos ihanat tilauksista💛.Olemme uudistaneet verkkokauppaa paljon. Sieltä löytyy upeita kotimaisia ja skandinaavisia sisustustuotteita sohviemme lisäksi ja kaikki postitellaan turvallisesti sinulle. Tästä: Kauppaan. Toistaiseksi aukioloaikamme on supistetut ja Porvoon liike on auki Pe - Su. Tarkemmat aukioloajat päivitämme myös Helsingin osalta verkkosivuillemme: Aukioloajat.

Tulevaan kesään katsotaan ja toivotaan, että maailma olisi jo terve ja saataisiin taas iloita vapaudesta. Porvoon myymälän ikkunoista voit käydä lasten kanssa kävelyllä bongailemassa nalleja ja tipuja tulevien pyhien aikana. Leppoisaa pääsiäistä kaikille💛.


-Sonja
Kuusilinna Living

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti